Itsetuhoinen käyttäytyminen ilman kuolemantoivetta – miksi satutamme itseämme?

Kun ihminen tietoisesti vahingoittaa itseään, herättää se paljon kysymyksiä, voimakkaita tunteita sekä hämmennystä. Osa saattaa miettiä, että itsetuhoinen henkilö on selkeästi avun tarpeessa. Vähemmän asiasta ymmärtävät taas saattavat ajatella kyseessä olevan pelkkää huomionhakuista teatteria. Mistä oikein on kyse?

Itsetuhoisuus on aihe, jota voi olla vaikea ottaa puheeksi, ajatella tai käsitellä ylipäätään. Se voi tuntua jopa absurdilta. Sotiihan kyseinen toiminta kuitenkin täysin sitä itsesuojelullista, sisäänrakennettua mekanismiamme vastaan, jonka avulla olemme selviytyneet savanneilta aina näihin päiviin saakka.

Ihminen on kuitenkin vahingoittanut itseään tietoisesti läpi historian, eikä siihen aina liity toivetta kuolemasta. Minkä ihmeen takia?

On nimittäin totta, että nopeasti ajateltuna itsetuhoisessa käyttäytymisessä ei vaikuta olevan juuri minkäänlaista järkeä. Ja samalla se järjen hiven kuitenkin on löydettävissä – riippuen näkökulmasta.

Miten itsetuhoinen käyttäytyminen määritellään?

Itsetuhoisuuden määritelmä on sinänsä haasteellinen, ettei siitä ole tarkkarajaista kansainvälistä yksimielisyyttä.

Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin sanoa, että sen kaltainen tahallinen toiminta, jonka pyrkimyksenä on suoraan ja välittömästi vahingoittaa tekijää itseään, lasketaan itsetuhoiseksi toiminnaksi.

Riskialtis käyttäytyminen, jonka seurauksena ei välttämättä ilmene suoraa vahinkoa tekijää kohtaan, ei ole luokiteltavissa itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi. Tästä yleinen ja hyvä esimerkki on ajaminen ilman turvavyötä.

Tahallinen riidan haastaminen nakkikioskilla, yleensä aamuyön pimeinä tunteina, ei myöskään arvattavasti negatiivisista seurauksistaan huolimatta ole laskettavissa itsetuhoiseksi toiminnaksi.

Erilaiset sosiaaliset tai kulttuurilliset syyt kipua aiheuttavaan toimintaan (kehonmuokkaus, erilaiset rituaalit ym.) eivät liioin ole itsetuhoista käyttäytymistä termin lääketieteellisessä merkityksessä.

Itsetuhoinen käyttäytyminen on yleistä nuorilla ihmisillä, mutta sitä esiintyy kaikissa ikäluokissa.

Mikä ajaa ihmisen käyttäytymään itsetuhoisesti?

Itsetuhoiseen käyttäytymiseen on harvoin nimettävissä yhtä ainoaa selittävää tekijää. Kyseessä on yleensä monen vaikuttavan tekijän summa.

Onkin hyvin yksilöllistä, kuinka paljon vaikuttavia tekijöitä tarvitaan, jotta kynnys itsetuhoisten ajatusten toteuttamiseksi ylittyy.

Itsetuhoiset ajatukset eivät aina johda tekoihin, mutta ne on siitä huolimatta syytä ottaa vakavasti.

Itsetuhoiset ajatukset tai toiminta eivät myöskään tarkoita automaattisesti sitä, että henkilöllä olisi itsemurha-ajatuksia tai konkreettisia aikeita toteuttaa itsemurha.

Riski tähän on toki suurempi kuin oireettomalla naapurilla tai luokkakaverilla.

Itsetuhoisuudelle altistavia tekijöitä

Itsetuhoiselle käyttäytymiselle altistavia tekijöitä ovat mm.

• vaikeat elämänkokemukset (kaltoinkohtelu, väkivalta, syrjintä, kouluväkivalta)
• erilaiset elämänkriisit (vakava sairaus, työpaikan menettäminen, merkityksellisen ihmissuhteen päättyminen, läheisen kuolema)
• läheisen menettäminen itsemurhan kautta
• erilaiset mielenterveyden ongelmat
• päihdeongelma tai muu riippuvuus

Itsetuhoinen käyttäytyminen – mitä sillä tavoitellaan?

Siinä missä itsetuhoiseen käytökseen johtavien syiden ketju on hyvin moninainen, on itse teon takana usein vähintäänkin yksi yhdistävä tekijä.

Olo on jollain tavalla kestämätön.

Itsetuhoinen käytös astuu kuvaan silloin kun henkiset työkalut tilanteen ratkaisemiseksi loppuvat.

Silloin kun itsetuhoiseen käytökseen ei liity toivetta kuolemasta, pyritään sillä yleensä helpottamaan vaikeaa oloa. Joissain tapauksissa taas halutaan tuntea jotain syvän tunnottomuuden keskellä.

Itsetuhoisilla teoilla voidaan tavoitella myös tunnetilojen tai vireystilan säätelyä.

Joissain tapauksissa kyseessä voi olla myös avunhuuto tilanteessa, jossa yksilö kokee, ettei omaa muuta keinoa tuoda hätäänsä ilmi.

Tämän kaltaiset tapaukset on aina otettava vakavasti – on äärimmäisen vahingollista kuitata tilannetta ajatellen henkilön ”vain hakevan huomiota”.

Jokainen meistä tarvitsee tulla aidosti kohdatuksi. Se on hyvin luontainen ja primitiivinen tarve, missä ei ole hävettävää.

Joskus keinot siihen vaan ovat äärimmäisiä.

Itsetuhoisuus – kuin haastava ex-kumppani jätettäväksi

Nuorempana ajattelin, että itsetuhoinen käyttäytyminen sijoittuisi suurimmilta osin nuoruusikään, erityisesti teini-ikään. Siinä vaiheessa tunne-elämä kaikkine muutoksineen on niin suuressa myllerryksessä, että keinot selviytymiseen voivat olla todennäköisemmin vahingollisia.

Vuosien vieriessä minulle on kuitenkin konkretisoitunut eri tavalla se, miten väärässä olin. Itsetuhoinen käyttäytyminen ei taianomaisesti katoa minnekään, vaikka vuosia mittaristoon kertyisi kuinka paljon.

On tietenkin totta, että monissa tapauksissa satunnaiset itsetuhoiset ajatukset katoavat itsestään, eivätkä koskaan konkretisoidu teoiksi asti.

Kuitenkin heillä, joilla ajatukset siirtyvät jatkumon seurauksena toteutuksen tasolle asti, alttius itsetuhoiseen käyttäytymiseen säilyy todennäköisemmin läpi elämän.

Siihen liittyy myös korostunut riski itsetuhoisen käyttäytymisen pahenemisesta ja jopa itsemurhasta.

Itsetuhoisuus ei siis jää hyvillä mielin taakse huiskuttamaan, mikäli yrität jättää sen puolivillaisesti tekstiviestillä. Se soittelee sinulle kännissä ja pyrkii heikkoina hetkinä yömyssylle – useimmiten silloin kun vähiten sitä odotat.

Itsetuhoinen käytös voi istua tiukassa – miksi siitä on niin vaikea päästä eroon?

Itsetuhoisesta käyttäytymisestä voi olla haastavaa päästä eroon, koska se ensinnäkin vaatii tilanteen haitallisuuden tunnustamista itselleen. Ja mikä tärkeintä – sen vahingollisuuden todellisen tunnistamisen.

Tietyissä tapauksissa itsetuhoinen toiminta voi olla myös addiktoivaa, jolloin syntyy kurja noidankehä, josta voi olla haastavaa päästä irti.

Lisäksi sellaiset tilanteet, joissa itsetuhoisen käyttäytymisen todennäköisyys haastavan kriisitilanteen ratkaisukeinona nostaa päätään, ovat valmiiksi suurella todennäköisyydellä vaikeasti hallintaan otettavissa rationaalisella tasolla.

Olen huomannut itsekin, kuinka helppoa onkaan loppupeleissä ajatella, mitä konkreettista haittaa itsetuhoisesta käytöksestä muka loppupeleissä voisi olla? Kukaan muu ei kärsi fyysisesti tai ole välttämättä edes tietoinen asiasta.

Oma olotila helpottaa hetkellisesti ja näennäisesti yksi kriisitilanne on taas selätetty.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Itsetuhoisuus ei auta ilmaiseksi

Itsetuhoinen käyttäytyminen tunteiden säätelyn sekä kriisien hallinnan keinona on menetelmä, joka ei kanna kovin pitkälle – se on kuin velkaa, joka siirtyy eteenpäin maksettavaksi tulevaisuuteen.

Yksilöstä riippuen itsetuhoisella käyttäytymisellä on olemassa myös mahdollisia välillisiä vaikutuksia ympärilläsi eläviin ihmisiin, halusit sitä tai et.

Omalla kohdallani tämä oli varsin vaikeaa hyväksyä – se saattaa tuntua jopa kohtuuttomalta ja herättää voimakkaita syyllisyyden tunteita.

On kuitenkin tosiasia, että esimerkiksi itse toimin roolimallina lapselleni sen suhteen, kuinka vaikeita tunteita on mahdollista käsitellä ja miten selviytyä haastavista tilanteista.

En tietenkään toivoisi olevani huono esimerkki, tuskin yksikään huoltaja sitä vilpittömästi haluaa.

Vielä olemme kuitenkin tilanteessa, jossa kysymykset kehoon jääneistä jäljistä on mahdollista kuitata jollain tapaturmalla. Äiti kaatui ja satutti itsensä, kävi pieni vahinko, ei ole mitään hätää.

Tulevaisuudessa koittaa kuitenkin vääjäämättä se hetki, jolloin totuutta ei voi enää kierrellä. Silloin on pohdittava, kuinka asiasta voi keskustella ikätasoisesti lapsen kanssa.

Lapsen näkökulmasta läheisen itsetuhoisuus on aina hyvin ahdistava, jopa vahingollinen kokemus.

Keskustelun hetken saapuessa haluan kyetä kertomaan rehellisesti, että kyseessä on esimerkki kannattamattomasta ja varsin hedelmättömästä selviytymiskeinosta hankalien tunteiden käsittelyn suhteen.

Haluan kertoa, että se on tie, jolle ei ole turvallista horjahtaa.

Mitä siitä sitten itselleen saa?

Itsetuhoiset käyttäytymismallit voivat hetkellisesti auttaa kokemaan, että henkilöllä on jonkinlainen keino hallita ympärillään vellovaa, mahdollisesti kaoottista elämäntilannetta.

Joissain tapauksissa on mahdollista, että näin saavutetaan myös jonkinlainen hallinnan tunne omaan kehoon.

Itsetuhoinen käyttäytyminen voi tarjota ratkaisukeinon sovittaa omaa, koettua riittämättömyyttään, tehtyjä virheitä tai lievittää mahdollista häpeän ja syyllisyyden taakkaa.

Se voi myös syöstä suuren adrenaliiniryöpyn liikkeelle, joka peittää alleen akuutisti vallitsevan emotionaalisen kärsimyksen. Voimakas kiputuntemus kun pakottaa keskittymään nykyhetkeen, eli se niin sanotusti maadoittaa.

Mutta kuten sanottua, kaikki tämä tapahtuu vain hetkellisesti – usein tämän jälkeen alkuperäinen ongelma palaa. Huomionarvoista on, että todennäköisesti jopa voimakkaampana.

Omalla kohdallani tyypillisiä, vaikuttavia tekijöitä ovat usein kokemus massiivisesta ja ylimitoitetusta syyllisyydestä tai puhtaasti impulssityyppinen, vaikeasti hallittavissa oleva tunnepurkaus.

Loppupeleissä mekanismi impulssityyppisessä itsetuhoisuudessa on hyvin samankaltainen kuin pienellä lapsella, joka saa suunnattoman raivokohtauksen, eikä kykene yksin soutamaan itseään sen läpi.

Tällaisessa tilanteessa on mahdollista, että lapsi päätyy esimerkiksi lyömään päätään lattiaan raivokkaasti – hänellä ei ole muita työkaluja tilanteen hoitamiseksi.

Mikäli pystyisi sinnittelemään tuon korkeimman emotionaalisen impulssiaallon läpi, pakottavin tarve itsetuhoiseen käyttäytymiseen hälvenisi. Ja kuten mikä tahansa tunne, se hiipuisi lopulta kokonaan.

Tässä vaiheessa puhumme sekunneista, emme edes minuuteista.

Tämä ammattilaiselta saatu huomio oli omalla kohdallani pysäyttävä ja loi ymmärrystä tuon muuten niin sekavalta tuntuvan ilmiön pyörteisiin. Mekanismin ymmärtämisen kautta meidän kun on myös mahdollista muokata käytöstämme toivottuun suuntaan.

Mistä saan apua itsetuhoisuuteen?

Loppujen lopuksi voisi siis sanoa itsetuhoisuuden olevan hyvin lyhytaikainen, heikolla liimapinnalla varustettu laastari, joka irtoaa lopulta ensimmäisen käsienpesun yhteydessä.

Itsetuhoisuudesta ei kuitenkaan tarvitse kärsiä yksin.

On aina kannattavaa hakea apua, tuntui se miten haastavalta tahansa. Ensiaskeleena voit esimerkiksi kysyä tukea avun hakemiseen luotettavalta läheiseltä – yhdessä kynnys voi olla matalampi.

Voit myös lähestyä suoraan oman alueesi terveyskeskusta, kouluterveydenhuoltoa tai työterveyshuoltoa.

Voit lukea aiheesta lisää Mielenterveystalon sivuilta.

Mikäli sinulla on itsemurha-ajatuksia, älä epäröi ottaa yhteyttä oman alueesi päivystykseen.

Myös Mieli ry:n kriisipuhelin on toiminnassa ympäri vuorokauden.

Mikäli olet perheellinen aikuinen, joka kärsii itsetuhoisuudesta, saatat olla kyseenalaistava omaa vanhemmuuttasi kohtaan. Voisit siinä tapauksessa hyötyä tästä artikkelista.

Saatat nyt ymmärtää itsetuhoista käyttäytymistä paremmin. Jos tunnet jonkun, joka voisi hyötyä tästä artikkelista, linkkaa postaus eteenpäin ja auta jakamaan tietoisuutta.