Keväällä 2022 istuin ulkona ja mietin elämääni. Olin silloin keskellä käännekohtaa, vaikken sitä vielä tiennyt.

Aiemmalta koulutukseltani olen nuorisotyöntekijä – kyseessä oli ammatti, joka oli minulle sydämen asia. Annoin opiskelulle aikanaan kaikkeni ja valmistuinkin kiitettävin arvosanoin ja stipendin arvoisella opinnäytetyöllä.

Kuitenkaan kaikki vaivannäköni ei kannatellut minua pitkälle – sairastuttuani en voinut jatkaa työssä, joka oli minulle tärkeä ja merkityksellinen.

Yritin uudelleen – tällä kertaa opiskelemalla puutarhataloutta. Halusin löytää uuden suunnan ja tavan olla osa työelämää. Mutta hermosto ei jaksanut – fyysisesti kuormittavat olosuhteet kävivät liian raskaiksi.

Aloin tuntea, että olin epäonnistunut. Että kaikki mitä yritin, kariutui ennen kuin ehti kunnolla alkaa.

Juuri silloin, kun toivo tuntui juoksevan karkuun kuin karannut kani, sain ajatuksen:

Entä jos kirjoittaisin? Entä jos sanojen kautta voisin ojentaa käteni muille – niille, jotka elävät samankaltaisten asioiden keskellä?

Näin syntyi pikkuhiljaa Hermostoheikko – projekti, joka yhdistää mielenterveyden haasteiden ja kroonisen kivun kanssa eläviä ihmisiä. Oman mausteensa mukaan tuo se, mikäli elät perhearkea.

Tavoitteeni on tarjota vertaistukea, työkaluja, oivalluksia ja ennen kaikkea toivoa. Haluan muistuttaa meitä kaikkia siitä, että vaikka arkemme olisi toisenlaista, olemme silti täysivaltaisia ja arvokkaita jäseniä tässä yhteiskunnassa.

Olen ehkä joutunut luopumaan monesta unelmasta, mutta mitä jos tämä – kirjoittaminen ja yhteyden luominen toisiin – olikin se suunta, jota en olisi muuten nähnyt?

Lämpimästi tervetuloa mukaan!